William Shakespearen Hamlet on tragedia, jossa Tanskan prinssi ryhtyy selvittämään isänsä murhaa tämän haamun ilmoitettua syylliseksi Claudiuksen, Hamletin sedän ja uuden kuninkaan. Kostotehtävä kietoutuu hovin valtataisteluun, epäilyyn, näyttelemiseen ja moraaliseen horjuntaan; seurauksena ovat muun muassa Ofelian hulluus ja kuolema, Poloniuksen surma sekä lopullinen kaksintaistelu. Teos tunnetaan filosofisista monologeistaan, erityisesti kysymyksestä olemisen ja olemattomuuden välillä, sekä kerroksellisesta metateatteristaan. Sen retorisesti vaihteleva, kuvallinen ja ironinen kieli yhdistää renessanssihumanistisen pohdinnan, kostotragedian perinteen ja psykologisesti moniulotteisen henkilöhahmotuksen. Näin näytelmä sekä hyödyntää että kriittisesti muokkaa Elisabetin ajan teatterin lajikonventioita. William Shakespeare (1564–1616) oli Stratford-upon-Avonissa syntynyt englantilainen näytelmäkirjailija, näyttelijä ja teatteriyrittäjä. Hän työskenteli Lontoon kaupallisessa teatterikulttuurissa ja kuului Lord Chamberlain's Men -seurueeseen, myöhemmin King's Meniin. Hamlet kirjoitettiin todennäköisesti noin vuosina 1600–1601, aikana, jota leimasivat uskonnolliset jännitteet, kruununperimykseen liittyvä epävarmuus ja kiinnostus yksilön sisäiseen omatuntoon. Näytelmän lähteenä pidetään muun muassa Saxo Grammaticuksen ja François de Belleforestin kertomaa Amleth-tarinaa, jonka Shakespeare muokkasi omaperäiseksi tutkimukseksi surusta, vallasta ja tiedon epäluotettavuudesta. Hamletia voi suositella lukijalle, joka etsii sekä jännittävää juonitragediaa että filosofisesti avointa teosta. Se palkitsee lukemisen hitaasti: henkilöhahmojen ristiriidat, toistuvat näytelmä näytelmässä -rakenteet ja kielen monimerkityksisyys syvenevät jokaisella lukukerralla. Vaikka historiallinen konteksti on tärkeä, teoksen kysymykset vastuusta, menetyksestä, vallankäytöstä ja identiteetistä ovat edelleen poikkeuksellisen tunnistettavia.