Sumun sanoittaja

eBook: Sumun sanoittaja

Sprache - Sonstige

Jetzt kostenlos lesen mit der readfy App!

Über das eBook

Sumun sanoittajan lähtökohtana on ollut selviytymistarinoita eri ikäisiltä henkilöiltä. Teos on myös saanut vaikutteita vuosikymmenten aikana ihmisiltä, jotka ovat jakaneet elämäänsä keskustellen, kirjoittaen ja/tai yhdessä kokien. Se ei siis sisällä kenenkään yksilön tarinaa sellaisenaan. Mervi Pakkanen pohtii mm. kuinka päästä eroon valmiiksi syötetyistä päivistä tai jatkuvasta hätätilasta. Kuinka ottaa vastuuta itsestä ja omista valinnoistaan.
Proosarunoiksi hahmoteltu teksti ja aiheeseen liittyvät valokuvat toimikoot ajattelun ja itsetutkiskelun kautta ihmisen mielen sisäisiin merkityksiin, antakoot voimia uusiin vaihtoehtoihin ja eväitä jaksamiseen.


Über den Autor

Sanastelu ja kuullut tarinat ovat viehättäneet YK/psykologi-kirjailija Mervi Pakkasta jo lapsena, jolloin hän kirjoitti isoäidilleen pieniä lehtisiä, jotka sisälsivät arvoituksia, piirroksia, runoja ja lyhyitä kertomuksia. Osallistuminen eriaiheisiin kirjoituskilpailuihin sekä niistä saadut tunnustukset innostivat kouluttautumaan kirjoittamisen alueella.
Mervi Pakkasella on vaihtelevan sisältöisiä koulutuksia vuosilta 1991-2003 kesäyliopistojen, Oriveden ja kansalaisopistojen ja Elämätarina-akatemian kautta. Lisäksi hän oli mm. ensimmäisessä Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen Kirjoittaja-ohjelmassa 1992-1993 sekä Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksen Kirjallisuusterapia -koulutuksessa 2000-2001.
Mervi Pakkasen ensimmäinen romaani Kanootti ilmestyi 2001/Karisto. Sen jälkeen hän on kirjoittanut kolme romaania, kaksi novellikokoelmaa, kaksi runo-/valokuvateosta ja ollut mukana lukuisissa, eri aiheisissa antologioissa.

Produkt Details

Verlag: BoD - Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Sprache: fin

Umfang: 0 Seiten

Größe: 8,3 MB

ISBN: 9789528987376

Veröffentlichung: