Veljeni, Sudenkaltainen

eBook: Veljeni, Sudenkaltainen

Sprache - Sonstige

Jetzt kostenlos lesen mit der readfy App!

Über das eBook

"Veljeni, Sudenkaltainen" kertoo nuoren valkoisen miehen elämästä ja selviytymistaistelusta shoshoni-heimon parissa Pohjois-Amerikan Wyomingissa, Tuuli-joen (Wind River) reservaatissa 1800-luvun loppupuolella.
Tarina alkaa kun sattumalta paikalle osunut shoshoni-mies päättää ottaa orvoksi jääneen pojan hoteisiinsa. Hän saa huomata, että raivoisasti vastustelevan pojan lisäksi hänen aikeensa ei miellytä myöskään shoshoni-heimon jäseniä. Mies ei anna tämän lannistaa vaan alkaa kasvattaa pojasta "oikeaa" shoshonia.
Aikojen kuluessa miehen ja pojan välinen yhteisymmärrys kuitenkin löytyy ja muuttuu jopa ystävyydeksi. Pojan elämään tulevat kuulumaan läheisesti myös shoshonien suuresti kunnioittama tietäjä ja tämän puoliso, joka on samalla myös shoshonien lääke-nainen.
Alussa herkän ja hiljaisen pojan kasvutarinaan sisältyy paljon yksinäisyyttä, järkytyksiä, surua ja jopa raakaa sodankäyntiä, mutta myös iloa ja lujaa ystävyyttä, joka lopulta saa yllättävän käänteenkin.
Mieheksi vartuttuaan hän saavuttaa vihdoin myös suuren rakkauden, mutta sitä ennen matkassa on monta mutkaa.


Über den Autor

Virve Nurminen on julkaissut aikaisemmin jo yhden romaanin nimeltä "Yksi taival ja kaksi polkua". Hänen romaaninsa sijoittuvat 1800-luvulle ja kertovat pääasiassa Pohjois-Amerikan intiaanien elämästä.

Produkt Details

Verlag: BoD - Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Sprache: fin

Umfang: 584 Seiten

Größe: 991,6 KB

ISBN: 9789528027041

Veröffentlichung: