Ressuja, verikoiria ja attentaattoreita

Suomen kolmea tunnetuinta poliittista murhaa yhdistävät yhteisen isänmaallisen motiivin lisäksi toisistaan tietoiset tekijät. Kaikki kolme suunnittelivat samanaikaisesti kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikovin murhaa (1904). Eugen Schaumanin ehdittyä ensimmäiseksi Lennart Hohenthal valitsi kohteekseen prokuraattori Eliel Soisalon-Soinisen (1905). Ernst Tandefelt joutui odottamaan pidempään, kunnes onnistui ampumaan sisäasiainministeri Heikki Ritavuoren (1922).

Ensimmäisen sortokauden (1899-1905) tapahtumia tarkastellaan niiden kanssa kosketuksiin joutuneiden helsinkiläisten lyseolaisten, erityisesti ressujen näkökulmasta. Tämä verikoiriksi nimetty joukko suunnitteli myös Bobrikovin surmaamista, mutta teki useita muita, sinänsä ehkä hyödyttömiä murhia ja erilaisia terroritekoja. Verikoirien tavoitteena oli myös suurin mahdollinen saalis, keisari Nikolai II:n ampuminen. Sortopolitiikkaa ja vastarintatoimenpiteitä käsitellään myös laajemmin.

Koosteen eri yhteyksissä julkaistuista tapahtumien kuvauksista sekä niihin osallistuneiden aktivistien taustoista ja myöhemmistä vaiheista on laatinut poliisihallinnossakin toiminut 1960-luvun ressu.