Tehtaan tarina

eBook: Tehtaan tarina

Sprache - Sonstige

Jetzt kostenlos lesen mit der readfy App!

Über das eBook

Afrikka, erilainen kuin mikään muu paikka!

Usean kirjoittajan voimin syntynyt muistelmateos kuvailee omakohtaisten kokemusten kautta elämää 1970-luvun eteläisessä Afrikassa. Tarinan keskiössä ovat televisiotehdas ja sen ihmiset. Kirja valaisee suomalaisen elektroniikkateollisuuden kansainvälistymisen ensiaskeliin kuuluneen hankkeen vaiheita pienessä ja eksoottisessa Swazimaan kuningaskunnassa.

Nuori ja kokematon suomalaisryhmä lähti suureen tuntemattomaan tekemään pioneerityötä. Tehdashanke onnistui teknisesti ja toiminnallisesti. Paikallisten työntekijöiden koulutus oli toimivaa. Televisioiden tuotantoluvut ja korkeat laatunormit täyttyivät.

Hyvän alun jälkeen päämarkkina Etelä-Afrikan poliittisen tilanteen kärjistyttyä televisioiden kysyntä romahti. Uudelleenjärjestelyiden avulla toiminta saattoi jatkua. Lopulta yhtiön pääomistajan Salora Oy:n vaikeudet merkitsivät hankkeelle vieläkin suurempia muutoksia.

Kokemuksena Afrikka on hämmästyttävä maanosa. Sen ainutlaatuinen luonto, kulttuuri ja perintö piirtyvät mieliin unohtumattoman hienoina muistoina.

Produkt Details

Verlag: BoD - Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Sprache: fin

Umfang: 244 Seiten

Größe: 34,6 MB

ISBN: 9789528086314

Veröffentlichung: