Taideteollisen korkeakoulun juuret ja kehitys 2000-luvulle

Tutkimus pyrkii porautumaan historiatieteen menetelmin ylemmän taideteollisen koulutuksen ytimeen keskiajan loppupuolelta lähtien aina 2000-luvun alkuvuosiin saakka. Tarkemmin piirretään kehityskaari Veistokoulusta Taideteolliseksi korkeakouluksi vuosina 1871-2003.

Mitkä olivat koulutuksen tavoitteet, mallit ja tehtävät? Entä sen sisältö, pedagogiikka? Miten yhteydet tieteen ja taiteen tutkimukseen rakentuivat? Miten näiden vuorovaikutus kehittyi, miten se heijastui koulutuksen sisältöihin?

Miten erityisesti esteettistä tietotaitoa kehitettiin, miten sitä sovellettiin käytännön opetustyössä ja opiskelussa? Tekninen kehitys vaikutti monin tavoin ylemmän taideteollisen koulutuksen kehitykseen, tätä tulokulmaa avataan. Mitkä johtohahmot viitoittivat kehitystä, missä olennaiset käännekohdat olivat, ja missä uudet avaukset tapahtuivat?

Tutkimus etenee laajassa viitekehyksessä ja vastaa kysymykseen: miten ylempi taideteollinen opetus integroitui muuhun suomalaiseen tutkimus- ja koulutusjärjestelmään? Millaisia ulkomaisia virikkeitä se sai, ja oliko sillä ulkomaisia malleja? Millaiset voimavarat, tilat ja tekniset valmiudet olivat? Minkälainen organisaatio oli vastuussa toimintojen johtamisesta?

Kirjoittaja aloitti historianopintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 1963 ja valmistui vuonna 1968 filosofian lisensiaatiksi, pääaineenaan yleinen historia. Tutkimuskohteena oli Iso-Britannian politiikka ennen toista maailmansotaa.

Vuonna 1998 hän väitteli Tampereen yliopistossa filosofian tohtoriksi, alueena ylemmän taideteollisen koulutuksen kehitys.