Kun kotona ei ole tilaa

Psykoterapeutiksi kouluttautuva Fiona kohtaa vapaaehtoistyössään sellaista julmuutta, jota ei olisi uskonut koskaan joutuvansa todistamaan. Kuinka hän selviää taistellessaan niitä vääryyksiä vastaan, joita niin monet lapset kotonaan joutuvat kestämään?
Varsinkin Jesse, hänen suojattinsa vuosien takaa.
Mikä on Fionan todellinen rooli ja miten hän päätyi tällaiseen työhön?Itsesyytöksiltä ei voi välttyä vaikka halu tehdä hyvää kumpuaakin suoraan sydämestä.

Teos käsittelee lastensuojelun toimimattomuutta, aikuisten itsekkyyttä ja kyvyttömyyttä toimia kasvattajina vaikka äitejä ja isiä ovatkin. Vanhemmuus ei kuitenkaan vielä merkitse mitään, jos lapsen rooli aikuisen elämässä on olla lähinnä riesana, jonka voi unohtaa tuntikausiksi omaan huoneeseen itsekseen. Minkälainen on sellainen äiti, jolle lapsi merkitsee vain elatusmaksuja?

Olen ehkä tyypillinen kirjailija, minäkin opin jo varhain lukemaan, enkä sen koommin ole parempaa ilmaisutaitoa keksinyt kuin kirjoitetut sanat. Koen kirjailijana voimavarani luovuuteen olevan hetkittäisessä hiljentymisessä ja sen synnyttämässä ajatteluntaidossa, sekä luonnollisesti mielikuvituksessani.

Se, että olen elämässä mukana enkä vain laahaa sen perässä ja uskallan kokea asioita sydän avoinna vailla tukahduttavia epäluuloja tai pelkoja, tekee minusta avoimen ja elämänmakuisen kirjailijan. Kirjoitan kokemuksistani, kuitenkin myös siitä mitä näen, siitä mitä kuulen. Minä nimittäin olen se, joka katsoo sinua syvälle silmiin kun kävelet vastaan. Minä olen se, joka istuu bussissa keskellä, jotta kuulisin ja tuntisin kaiken. Minä olen se, joka oikeassakin elämässä elää ja antaa muidenkin elää, eikä vain kirjan kansien välissä.

Teoksesissani on aiheista huolimatta myös toivoa, ja pieniä ihmeitä. Aivan kuten elämässäkin aina on.