Tartu hetkeen - yhden käyttövalion tarina
Über das eBook
Kirjassa käydään vaihe vaiheelta yhden koiran kasvutarina pennusta käyttövalioksi saakka. Teksti perustuu tositapahtumiin, jossa kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, mutta haluttu tavoite silti saavutetaan. Kirja on paitsi koiran, myös sen kouluttajan kasvutarina.
Jokainen koira on oma ainutlaatuinen persoonansa vahvuuksineen ja heikkouksineen. Haluttu kontakti ja yhteistyöhalukkuus ihmistä kohtaan tulee pieneltä pennulta aidosti ihan ensi hetkistä alkaen. Koulutus perustuu sen ylläpitoon ja vahvistamiseen läpi koko koiran elämän ajan.
Monen tekemisen lopputulokseen vaikuttaa vahvasti koiran ihan ensimmäinen kokemus asiasta. Niitä tilanteita tulee metsästyskoiran elämän ensimmäisen vuoden aikana valtava määrä. Tarjottuihin hetkiin kannattaa ihmisen tarttua, jotta koiran toiminta ohjautuu ja vahvistuu haluttuun suuntaan.
Über den Autor
Tiina Karlström on eläinten hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä kiinnostunut kotieläinagrologi. Työssään hän toimii asiantuntijana tuotantoeläinten tuotannon, hyvinvoinnin, ruokinnan ja käyttäytymisen asiantuntijana. Vapaa-aikanaan hän harrastaa koiriensa kanssa metsästystä ja on aktiivinen kilpailemaan myös kokeissa. Kokemusta on 40 vuoden ajan kertynyt paitsi erilaisten koirien kouluttamisesta ja kilpailemisesta eri lajeissa (MEJÄ-, SPME- ja palveluskoira- ja tottelevaisuuskokeet), myös koirien kasvattamisesta. Tiina Karlström toimii ylituomarina spanielien taipumus- ja metsästyskokeissa
Produkt Details
Verlag: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Sprache: fin
Umfang: 142 Seiten
Größe: 13,2 MB
ISBN: 9789528058335
Veröffentlichung: 25. Juli 2022