Piirrä piirtojasi elon armaan käsi

eBook: Piirrä piirtojasi elon armaan käsi

Sprache - Sonstige

Jetzt kostenlos lesen mit der readfy App!

Über das eBook

21-vuotias Lempi Korhonen asuu Fastbölen kylässä eli Puistolassa ja matkustaa päivittäin junalla Helsinkiin hoitamaan taloustavarapuotiaan Hakaniemen hallissa. Lempi aloittaa päiväkirjan kirjoittamisen syksyllä 1917. Hän kirjoittaa perheestään, kotipuuhistaan, ystävistään ja työstään hallissa, ja epäilee, ettei koskaan löydä oikeaa rakkautta. Sisällissota julmuuksineen saa Lempin pois tolaltaan, etenkin kun eräänä päivänä saksalaiset tulevat ja vievät isän. Seuraavana vuonna maailma näyttää jo valoisammalta ja ruokapulakin helpottaa. Lempi kulkee töissä ja käy vaihtuvien poikaystäviensä kanssa elokuvissa, teatterissa ja tanssimassa. Ja lopulta löytyy se oikea rakkauskin.
Lempin päiväkirjaan on liitetty selityksiä kirjassa kerrotuista ihmisistä, paikoista ja tapahtumista. Valokuvat Lempin perheestä ja ystävistä sekä 1900-luvun alun Helsingistä täydentävät päiväkirjan eloisaa kerrontaa.


Über den Autor

Kirjan on toimittanut Lempi Korhosen tyttärentytär FM Maija Saraste. Hän on entinen Oulun kaupunginkirjaston apulaisjohtaja. Saraste on kirjoittanut teokset Kello löi jo viisi! R. Raalan elämäntarina (2003) ja Radio-Mikro. Kaikkea maan ja antennin välillä 1946-1992 (2019) sekä toimittanut nuottikokoelman Joulukirkkoon ja muita R. Raalan joululauluja (2011).

Produkt Details

Verlag: Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Sprache: fin

Umfang: 100 Seiten

Größe: 5,4 MB

ISBN: 9789528099413

Veröffentlichung: