Hullu uho
Über das eBook
Hullu uho on kuvaus nuoresta paikallislehden valokuvaajasta, joka osuu sattumalta kuvaamaan skinijoukon katuväkivaltaa. Kuvauksella on Suomen oloissa hätkähdyttävät seuraukset. Se vie vaaraan hänet läheisineen ja koko lehden toimituksen.
Nuori mies joutuu tahtomattaan keskelle yhteiskunnallista valtataistelua. Hengissä selviytyäkseen hänen on pakko oppia nopeasti elämästä kaikki se, minkä on jättänyt sivuun kuvausharrastuksensa vuoksi. Onneksi toimituksessa on vanhempi toimittaja, jolla on psykologista silmää. Hän auttaa ja tukee omalla persoonallisella tavallaan lapsellista ja kokematonta työtoveriaan kohti vastuullista aikuisuutta.
Miehen kasvutarinan ohessa osa Suomen valtionkin ongelmista ratkeaa.
Über den Autor
Pekka Leinonen on tietokirjailija, joka on mielellään loikannut aidan yli kaunokirjallisuuden puolelle. Hän on kirjoittanut peruskooulun oppikirjojen, opettajien oppaiden, nuorten kasvuoppaiden (WSOY ja Koulun Kerhokeskus Koulutyön tuki ry), ja koulukalentereiden (WSOY ja AJASTO Oy) lisäksi kymmenen romaania (Kustannuskynnys, Elisa Kirja ja BoD).
Päivätyönsä Pekka Leinonen on tehnyt opettajana, opinto-ohjaajana ja rehtorina peruskoulussa ja lukiossa.
Produkt Details
Verlag: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Sprache: fin
Umfang: 307 Seiten
Größe: 1006,4 KB
ISBN: 9789528023074
Veröffentlichung: 20. April 2020