Samaa pataa

Samaan pataan erilaista kotijoulua sekoitin. Terveysasioitani kivulla maustoin.

Hippusellisen yhteiskunnallista katsantokantaa sirotin. Sukkapuikkojani kilisytin.

Luontoa seuraavana en laittanut pyytä pataan, havainnoista muutamia sulkia kynin.

Senioriklovniudesta värikkyyttä, pussin pohjalta Terhokerho muistojen rippeitä löysin.

Kalevalan sivuja rapistelin ja katiskaa ravistelin.

Elämän eväspakettia availin.

Pälkäneen Laitikkalassa asuvana saan luontaisetuna katsella viljavia vainioita ja ikkunastamme avautuvaa Kissalampea ja Ilmoilanselkää. Niistä aineksia kirjalliselle tuotannolleni sylin täydeltä. Omiin oloihin paneutuneena uppoudun käsitöihini, tai otan teroitetun kynän käteen ja kirjoitan. Kodin oven suljettuani vapaaehtoistyö Hämeenlinnassa Hämeen Setlementissä. Valokuvista katselen mummina ikävissäni pääkaupunkiseudulla asuvaa kahta tyttären perheen lasta. Autokuskinani toimii ukki, jonka kanssa on syöty virallisesti vuodesta 1975 samasta padasta. Eläinrakkaana palaa patterikynttilä kissavanhuksemme muistolle ja muistokuva on kunniapaikalla olohuoneen pöydällä.