Kokemusten Neljä Kuudesta
About the eBook
Seikkailu kohti todellisuuden kohtaamista jonka mukana voi löytyä polku henkisen aarrearkun äärelle ja ammentamaan lukijan aitoja kykyjä sekä taitoja. Kirjassa käymme läpi ongelmien ratkontaa näkökulmasta mikä ei välttämättä ole tuttu. Teosten aikana löytyy erilaisia esteitä ja mahdollisia ratkaisuja sekä eri ideoita tehtäväksi. Kokoelmassa harjoitellaan eri taiteiden muotoja pieni muotoisesti jotta lukijalle löytyisi oma mielenkiinnon kohde ellei sitä jo valmiiksi ole. Tule mukaan seikkailuun ymmärtämään itsesi lisäksi jotain muuta. Taikuus alkaa tästä.
Neljän kirjan kuusiosainen teos kokoelma joista ensimmäinen kirja on pohjateos (Unohduksen Kokemus Taikakirja) ja jälkimmäiset kolme kirjaa sen jatko-osia.
About the Author
Olen Eetu, 37- vuotias Suomalainen mies. Tykkään kirjoittaa runollista tarinaa, pidän fantasiasta ja kauhusta sekä genreistä niiden väliltä. Lempi harrastukseni on lauta/kortti pelit. Olen piirtänyt noin 30 vuotta, maalaan myös tauluja sekä teen musiikkia. Ideoin kaikenlaista päivittäin, haaveena on kehittää pelejä ja tehdä elokuvia. Intohimoni on avata omaa mieltäni luovuutta tarvitsevilla harrastuksilla.
Olen raitis enkä polta tupakkaa.
Product Details
Publisher: BoD - Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 0 Pages
Filesize: 2.8 MB
ISBN: 9789528951148
Published: July 15, 2026