Potkut.com blogissa minä, Klaus Kuhanen, pohdin (toimitusjohtajan) työstäni saamiani potkuja.
Miltä potkut tuntuvat? Kuinka fiilikset muuttuvat päivästä ja viikosta toiseen? Millainen on potkuja seuraava henkinen prosessi, minun tapauksessani.

Potkuihin liittyy tunteita. Häpeä päällimmäisenä. Aihe on vaiettu. Siitä ei puhuta, eikä siitä juuri kirjoitetakaan. Potkut saanut päätyy useinmiten käsittelemään tunteitaan yksin, tai korkeintaan kahden kesken ammattilaisen avulla.

Olisiko aika arkipäiväistää potkut?
Siihen pyrin tällä blogilla kirjoittaen omista tunteistani. Kirjoittamaani ei pidä yleistää. Tämä on yhden yksilön tarina.

Nimeni on Klaus Kuhanen. Eläkeläinen. Lapset ovat lentäneet pesästä. Elämäni seuraava vaihe on alkanut.
Olen tehnyt pitkän työuran yksityisen sektorin yritysten johtotehtävissä. Työnantajani ovat olleet kansainvälisten kuluttajatuotteiden ja media-alan toimijoiden Suomen tytäryrityksiä. Uran alkuvaiheessa asuin pitkään myös Ruotsissa. Viimeisin toimitusjohtajuuteni oli 21 vuoden mittainen ja päättyi ´22 syksyllä. Sain potkut. Ne olivat ensimmäiset potkut 40 vuotisen työurani aikana.
Moni on saanut potkut ennen minua, ja moni tulee saamaan potkut myös jatkossa. Johtajan kohdalla työn päättymistä vastoin omaa tahtoa kutsutaan julkisuudessa harvoin potkuiksi, paitsi urheiluvalmentajien kyseessä ollessa. Puhutaan yhteisestä päätöksestä, linjaerimielisyyksistä hallituksen ja toimitusjohtajan välillä jne.. Potkut ovat vaikea asia käsitellä - niin potkujen kohteeksi joutuneelle kuin ne antaneellekin. Johtajan potkut ovat vaikea asia myös organisaatiolle, jonka johtajana potkut saanut on ollut.