Yksi taival ja kaksi polkua

ebook: Yksi taival ja kaksi polkua

Sprache - Sonstige

Read this eBook for free with the readfy App!

About the eBook

"Yksi taival ja kaksi polkua" sijoittuu 1800-luvun Pohjois- Amerikkaan, aikaan, jolloin tasankointiaanit vielä hallitsivat preeriaa, mutta valkoinen mies oli jo sysäämässä alkuperäisiä kansoja tieltään.
Nahcomence oli nuori comanche-soturi, joka oli menettänyt kaiken. Jäljelle olivat jääneet vain savuavat rauniot, yksinäisyys ja viha. Häntä kalvoi tuo alati voimistuva tunne, joka hänen olisi saatava puretuksi johonkin elolliseen, jotta hänen olonsa edes hieman helpottuisi. Hänen terävä veitsensä oli valmiina sitä varten, eikä hän tuntisi sääliä satunnaista uhriaan kohtaan.
Kate Farrell oli valkoinen nainen, joka asui yksin pienessä mökissään metsän keskellä. Hiljainen ja ujo nainen vietti vaatimatonta elämäänsä omissa oloissaan eikä odottanut tulevaisuudelta mitään sen kummempaa.
Mutta kun intiaanien kunnioittamat ikiaikaiset henget punoivat suunnitelmansa ja laittoivat nämä kaksi kohtaamaan toisensa, alkoi heidän kummankin kohdalla kasvutarina, jonka seuraukset vaikuttivat monen ihmisen tulevaisuuteen.
He joutuivat kulkemaan yhdessä tuhansien kilometrien pituisen vaelluksen, mutta samalla he tekivät matkan myös omaan sisimpäänsä. He löysivät omat, salatut voimavaransa, sekä myös suuren rakkauden.


About the Author

Virve Nurminen on eläkkeelle jäätyään aloittanut kirjailijan uransa. Hänen teoksensa kertovat lähinnä Pohjois-Amerikan intiaaneista 1800-luvun lopulla.

Product Details

Publisher: Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Language: fin

Size: 532 Pages

Filesize: 1.2 MB

ISBN: 9789515685469

Published: