Edgar Rice Burroughsin *Tarzanin paluu* (1915) on Tarzan-sarjan toinen romaani ja jatkaa viidakossa kasvaneen aatelismiehen siirtymää luonnon ja länsimaisen yhteiskunnan rajamaastossa. Tarzan vetäytyy Afrikkaan menetettyään yhteyden Janeen, mutta joutuu jälleen seikkailuihin, joissa esiintyvät muun muassa merimatkat, poliittinen juonittelu, vihollinen Rokoff ja kadonneiden alueiden uhka. Teos yhdistää nopeatempoisen pulp-seikkailun, romanssin, toimintakertomuksen ja siirtomaakuvaston. Burroughsin tyyli on episodimainen, visuaalinen ja jännitteinen; eläimellinen vaisto, fyysinen ylivoima ja modernin maailman keinot asetetaan toistuvasti vastakkain. Kirjallisesti teos kuuluu 1900-luvun alun seikkailu- ja poikakirjallisuuteen, mutta sen imperialistiset oletukset ja stereotyyppiset rotukuvaukset vaativat kriittistä lukemista. Burroughs (1875–1950) työskenteli ennen kirjailijanuraansa useissa epäonnistuneissa ammateissa ja sai läpimurtonsa aikakauslehdissä julkaistulla *Tarzan, apinain kuningas* -romaanilla (1912). Hänen tuotantoonsa vaikuttivat populaarit seikkailukertomukset, lännenromaanit, ajan evoluutioajattelu sekä viktoriaaninen käsitys Afrikasta tutkimattomana ja vaarallisena rajaseutuna. Tarzanin paluu heijastaa näitä kulttuurisia jännitteitä. Kirjaa voi suositella lukijalle, joka haluaa tutustua modernin seikkailukirjallisuuden vaikutusvaltaiseen perusteokseen ja Tarzan-myyttien kehitykseen. Se tarjoaa vauhdikasta viihdettä ja kiinnostavaa aineistoa identiteetin, sivistyksen ja luonnon vastakkainasettelun tarkasteluun, kunhan teosta luetaan sen historiallisen kontekstin ja ongelmallisten ennakko-oletusten tiedostamisesta käsin.