Käsikirja Tuettu osuuskuntamalli
About the eBook
Kehitysvammaisten henkilöiden työvoimapotentiaali jätetään yhteiskunnassamme suurelta osin hyödyntämättä. Kehitysvammaliiton tekemän selvityksen mukaan kehitysvammaisia henkilöitä on Suomessa palkkatyössä vain noin 600 henkilöä.
Kehitysvammaisten ja muiden vaikeasti työllistyvien henkilöiden työvoimapotentiaalin hyödyntäminen on paitsi yhteiskunnallisesti järkevää niin myös henkilökohtaisella tasolla, työllistyvälle henkilölle erittäin merkityksellistä.
Lähtökohtaisesti suuri osa kehitysvammaisista henkilöistä elää työkyvyttömyyseläkkeen turvin. Tämän vuoksi on tärkeää kehittää tuki- ja työllistymismenetelmiä, joiden avulla kehitysvammaiset henkilöt voisivat hankkia omalla osaamisellaan toimeentuloa työkyvyttömyyseläkkeen lisäksi. Lisääntynyt toimeentulo mahdollistaa osallistumisen yhteiskunnan eri palveluihin ja tapahtumiin, lisäten yksilön osallisuuden kokemuksia ja toimijuutta.
Kehitysvammaisten henkilöiden työllistymiseen tarvitaan olemassa olevien toimintojen lisäksi uusia innovatiivisia menetelmiä. Tuettu osuuskuntamalli antaa uuden mahdollisuuden hankkia toimeentuloa omalla osaamisellaan, huomioiden työntekijöiden yksilölliset tuen tarpeet.
Tämän käsikirjan avulla saat käsityksen siitä, kuinka tuettua osuuskuntamallia voi soveltaa kehitysvammaisten ja erityisen tuen tarpeessa olevien henkilöiden työllistymisessä.
Kirja soveltuu erityisen hyvin sosiaalialan palveluntuottajille ja järjestöille sekä hyvinvointialueiden palveluista vastaaville henkilöille.
About the Author
Valtteri Rantanen on OmaPolun vastaava ohjaaja, Omillaan osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja sekä Omillaan osuuskunnan perustajajäsen.
Rantanen on toiminut OmaPolussa eri tehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Rantasen kiinnostuksen aiheina ovat olleet tänä aikana erityisesti kehitysvammaisten henkilöiden ansaintamahdollisuuksien kehittämiseen ja työelämätasa-arvoon liittyvät asiat.
Omillaan osuuskunnan lisäksi Rantanen on ollut mukana käynnistämässä kehitysvammaisten näyttelijöiden työllistymisen edistämiseen ja yhdenvertaisen teatteritaiteen tuottamiseen tähtäävän Teatteri NEOn toimintaa vuonna 2018.
Product Details
Publisher: Omillaan osuuskunta
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 48 Pages
Filesize: 1.6 MB
ISBN: 9789529469710
Published: March 24, 2023