Sitäsuntätä
About the eBook
Sitäsuntätä on kirjoituksia vuosien varrelta. Osa niistä on julkaistu eri lehdissä pakinoina tai mielipidekirjoituksina. Osa on taas jäänyt lojumaan pöytälaatikkoon (kovalevylle) mahdollista käyttöä odottamaan. Niinpä olen nyt koonnut näistä kirjoituksista, jotka ovat jollakin lailla säilyttäneet ajankohtaisuutensa, osan tätä kirjaa. Toivottavasti herättää jotakin tuntemuksia.
Jupinat oli nimeltään ensimmäinen kirjani, joka julkaistiin 2007. Se sisälsi minuuttinovelleja tavallisista arkielämän tapahtumista ja sattumuksista huumorilla kuorrutettuina. Virastomies Virtanen seikkaili erilaisissa tilanteissa ikään kuin kirjan päähenkilönä. Myös eläinmaailma oli edustettuna. Kännykät, navigaattorit, skypet ja muut sen ajan suosikit saivat huomiota.
Osumia ja ohilaukauksia on pakinakokoelma joita kirjoitin tilauksesta paikallislehtiin Vaarojen Sanomat ja Pielisjokiseutu. Lymyilin silloin nimimerkin Agronautti takana.
Kun tuota kirjaa ei ole enää saatavissa, liitän tähän seuraavaksi ajankohtaisimmat pakinat kyseisestä kirjasta.
Kirjan tuoteselosteessa ilmoitettiin myös haittavaikutukset, laitetaan myös tähän:
Voi aiheuttaa seuraavia sivuvaikutuksia:
Hekotusta, hihitystä, hytkymistä, silmien kostumista, jopa pahimmillaan naurukohtauksia, mutta joskus myös vatsakipuja, ärtymystä, murjotusta ja vihanpurkauksia.
Yleensä sivuvaikutukset ovat onneksi lyhytaikaisia, eivätkä jää pysyviksi.
About the Author
Kyösti Korhonen on harrastajakirjoittaja ja on julkaissut useita teoksia. Hänet on palkittu Päätalo-instituutin Mölläri-mestarikilpailussa novellikokoelmalla "Kirjastovirkailijan päivä", sekä romaanilla "Tuuraaja".
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 324 Pages
Filesize: 508.6 KB
ISBN: 9789528093565
Published: Dec. 21, 2022