Onko äiti huithapeli, kun haaveilee tuhannen kilometrin yksinvaelluksesta maailman toisella laidalla? Mitä tapahtuu, kun puklurättien ja pottu-porkkana-bataattimössöjen taakse jäänyt minä, se sellainen ei-niin-äiti-tyyppinen henkilö, alkaa nostella päätään enemmissä määrin?

Kirjoittajan neljännessä matkakirjassa palataan Australian vaelluspoluille, uudenlaisesta elämäntilanteesta käsin. Mutta kuinka jättää moneksi viikoksi pienten jalkojen tepsutus kotitalon lattialla? Miten oikeuttaa poissaolonsa iltavilleistä ja aamukänkkäränkistä, unohtaa tuoksi ajaksi potkumopot, potat ja palapelit. Höpöttely, pusuttelu ja halittelu. Kruunut päässä ja keijun siivet selässä. Kun rinnassa on suurin rakkaus.

Vai veisikö polku tuttuun tapaansa mukanaan? Kaukaisuuden ja kulkemisen kutkutus ei perheellistymisen myötä ole kulkijasta kadonnut. Kengurumaa on edelleen siellä.

Lukuisat reissut ovat vieneet Mirjami Pelkosen (FM, synt. 1984, Oulu) ympäri maailman. Ensimmäinen pitkä matka suuntautui Australiaan vuosina 2004-2005. Kroonisen matkattomuuspahoinvoinnin ja vuoristottomuustaudin vuoksi tien päälle on täytynyt sittemmin hypätä monta kertaa uudelleen: reppu selässä reissaamaan, vaihto-oppilaaksi, töihin, harjoitteluun, vapaaehtoistöihin, vaelluksille. Kaikille muille mantereille paitsi Etelämantereelle.

Kirjoittajaa viehättävät vuorten rinteet, vaelluspolut, viidakot ja valtameret. Matkaamisen suola on uusien paikkojen haistelu mahdollisimman kummallisissa olosuhteissa. Matkapäiväkirja on kulkenut vuosien saatossa mukana aina. Niiden pohjalta on syntynyt neljä omakustanteista matkakirjaa.

Näissä tarinoissa ajellaan nimismiehenkiharaisilla vuoristoteillä, ylitetään tutisevia riippusiltoja ja sompaillaan suurkaupunkien metroverkostoissa. Tutuksi tulevat katuköökkien antimet, kielimuurit ja kyykkyvessat. Välillä maistellaan marsua, paetaan sarvikuonoa puuhun ja poltetaan varpaat aavikkohiekassa. Sitten onkin autonrengas puhki, reitti solmussa ja ruoka loppu. Ja kärsitään vatsataudista, konkurssista ja elämänpalapelin vaikeudesta. Mutta silti; matka vie, tiessä on imua ja kauemmas on pidempi matka. Sinne missä kieli on risuaitaa, sarjakuvakalat oikeita ja aurinko nousee väärästä suunnasta. Ja vaelluksella on vielä mukavampaa. Feel the place.

Mikäli kaipaat matkakuumetta, sukellusta muihin maailmoihin tai vauhdikkaasti eteenpäin kulkevaa nojatuolimatkaa, tervetuloa mukaan!