Vesimiehen aika

ebook: Vesimiehen aika

Sprache - Sonstige

Read this eBook for free with the readfy App!

About the eBook

Romaani kertoo kahden nuoren naisen, Maikin ja Annin/Annikin ystävyydestä ja heidän liftimatkastaan Euroopassa vuonna 1971. Romaani perustuu osittain kirjoittajan omiin liftimatkoihin Euroopassa 1970-luvun alkuvuosina, mutta romaanin henkilöt, paikat ja matkareitti ovat fiktiivinen kooste enemmän ja vähemmän todellisista tapahtumista. Tarina liftimatkasta kerrotaan Maikin kirjoittaman matkapäiväkirjan kautta. Annikki lukee matkapäiväkirjaa yli 40 vuotta myöhem-min matkallaan Tukholmaan ja joutuu samalla pohtimaan heidän ystävyyttään ja sen päättymistä. Siten kerronnassa lomittuvat Annin elämän vaiheet hänen jäätyään eläkkeelle ja lähdettyään yksin laivalla Tukholmaan sekä kertomus tyttöjen yhteisestä matkasta, joka alkoi myös laivamatkalla Tukholmaan.


About the Author

Ulla-Kirsti Junttila on vuonna 1950 syntynyt muotoilija ja taiteen lisensiaatti.
Hän on toiminut pitkän uransa aikana tuote- ja ympäristösuunnittelijana,
opettajana ja tutkijana sekä julkaissut useita tietokirjoja ja artikkeleita kaupunkiympäristön suunnittelusta.
Häneltä on julkaistu aiemmin romaanit Poikani Olavi, BoD 2023, joka kertoo suomalaisperheen kohtaloista Neuvostoliitossa ja Suomessa 1930-40-luvuilla sekä Tuntematon täydennysmies, BoD 2023, joka kertoo nuoresta joukkueesta jatkosodassa Maaselän kannaksella vuosina 1942-44.

Product Details

Publisher: BoD - Books on Demand

Genre: Sprache - Sonstige

Language: fin

Size: 0 Pages

Filesize: 2.6 MB

ISBN: 9789528939139

Published: