Kirja kertoo Eijan, Aaron ja Elisan elämästä painottuen heidän viimeisimpiin elinvuosiinsa. Kirjassa esitetään näkökulmia ikääntymiseen psykologisena ja sosiologisena ilmiönä.

Kirjan henkilöt olivat lapsettomia ja siinä pohditaan, millaista on elää vanhuuttaan ilman lapsia ja lapsenlapsia. Kuka on lähin omainen? Kuka ohjaa ja valvoo, että vanhus saa tarvitsemansa palvelut?

Eija, Aaro ja Elisa kuolivat varakkaina. Kirjassa kerrotaan oikeustoimista, jotka liittyvät kuolemaan. Kirja kertoo seikkaperäisesti, miten ja millaisissa olosuhteissa Elisan testamentti laadittiin.

Mauri Pimiä on toiminut assistenttina (Helsingin yliopisto), sosiaalipsykologian tuntiopettajana useassa kesäyliopistossa, kansalaisopistossa ja Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskeskuksessa.

Varsinaisen työuransa hän on tehnyt eri tehtävissä Tampereen yliopistossa ( 1975-2011) ja vuosien 1984-1989 aikana myös opetusministeriössä ja Suomen akatemiassa.

Oppikirjoja hän on kirjoittanut yhdessä vaimonsa kanssa.
Pimiä on eläkkeellä. Hän on Suomen tietokirjailijat ry:n jäsen.