Maria - Jäljet lumessa
About the eBook
Nähdessään tuoreet jäniksen jäljet hangessa Maria tuumii lähteäkö sittenkään pulkkamäkeen? Jäljet kiinnostavat kovasti uteliasta tutkijaa joten pulkka saa jäädä ja tutkimusretki lähimetsään alkaa. Löytäisikö hän tuon jälkiä jättäneen jäniksen?
Maria kirjasarja kertoo esikouluikäisen lapsen arjesta. Sarjassa seikkaillaan luonnossa sitä ihmetellen, koetaan erilaisia tunteita ja käsitellään vaikeampiakin asioita , mm. kiusaamista ja oppimisvaikeuksia. Aistikkaat rauhalliset ja opettavaisetkin kirjat ovat sopivia 4-10 vuotiaiden lasten kuultaviksi. Kirjojen kesto luettuna on noin 15-20 min.
Kirjasarja tulossa myös painettuna, lasten kuvittamina kuvakirjoina.
About the Author
Olen 40- vuotias kahden erityislapsen äiti. Halusin luoda rauhallisemman, luonnonläheisen kirjasarjan tänä kiireisenä älylaitteiden valtaamana aikana tavoitteenani sisällyttää siihen kevyesti käsiteltynä myös vaikeampiakin aiheita. Kirjasarja on minulle henkilökohtaisesti hyvin tärkeä ja koostuu kokemuksistani sekä erityislapsena että erityislasten äitinä. Kirjojen kuvittajiksi valikoituivat lapset useasta eri ikäryhmästä , jotta kirjan sivuista tulisi juuri sellaisia miten lapset tarinan kuultuaan ne näkevät. Pääkuvittaja on 14- vuotias. Jotta sarja ei olisi liian raskas, kaikki Maria-sarjan kirjat eivät käsittele haastavia asioita.
Product Details
Publisher: BoD - Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 11 Pages
Filesize: 358.3 KB
ISBN: 9789528062080
Published: Nov. 2, 2022