Lauri Ilmari Virta, Larskiksi kutsuttu, punaisin kommunisti ja mustin fasisti, pilkkoo puita, syö Sisupastilleja ja taivaltaa yössä yksin kuin rintamakarkuri. Kaksikymmenkesäisenä hän on lähtenyt vapaaehtoisena jatkosotaan tykinruuaksi. Viisikymmentäluvun lopulla Larski yrittää viedä eteenpäin perhettä, joka saa hänen käytöksensä kautta välillisesti kokea sodan kauhut, tuntea niiden jättämät jäljet. Sota on ohi mutta ei lähde miehestä eikä hänen läheistensä elämästä.
Vuosikymmeniä myöhemmin Larski kertoo kaksi sukupolvea itseään nuoremmalle historianopettajalle syvälle mieleensä arkistoituneista tapahtumista kuin ulkopuolinen.
Romaanin kerronta on hiuksenhienoa tasapainottelua traagisen ja koomisen rajamaastossa.