Tämä kirja kertoo elämästä Karjalankannaksella 1800-luvulta siihen saakka, jolloin jatkosodan jälkeen Kannas piti luovuttaa Neuvostoliitolle. Kirjan keskeisenä henkilönä on itseoppinut kansanperinteen kerääjä Ulla Mannonen.
Ulla Mannonen (1895-1958) oli monessa mielessä hyvin poikkeuksellinen nainen. Tyttönä hän janosi kirjoja ja koulutusta, mitä monet pitivät tuohon aikaan naiselle turhana. Aikuisena hän kirjoitti lehtiin, keräsi kansanperinnettä ja vanhoja esineitä, otti kansatieteellisiä valokuvia - kaikki toimia, jotka eivät ilman muuta sovi 1900-luvun alun maalaisnaisen kuvaan. Ajalle tavanomaisen naiseuden kaavaan ei sovi sekään, että hän synnytti ja kasvatti lapsensa olematta naimisissa.
Ulla Mannosen syntyessä 1800-luvun lopulla Kannaksella elettiin vielä vanhassa, perinteisessä maaseutuyhteiskunnassa. Pietarin läheisyys teki kuitenkin kannakselaisten arjesta monipuolisempaa ja paljon kansainvälisempää kuin sisä-Suomen maaseutupitäjissä. Suomen itsenäistyminen aiheutti paljon muutoksia kannakselaiseen totuttuun elämänmenoon ja jo sitä ennen modernisaatio (uudet työmenetelmät, koneet, sähkö, puhelin, autot, uudet vaatemuodit, kansanvalistus) oli alkanut muuttaa perinteistä maaseudun elämää myös Kannaksella.

Merja Leppälahti on folkloristi ja kansanperinteen asiantuntija.