Koko Lohikäärmesydämestäni
About the eBook
Falqure Kahlittu romaaniin piiloutuu rivien väliin suuri rakkaus, jota oli mahdotonta nostaa esille kyseisessä tarinassa. Mutta kun vahva Lohikäärmesydän rakastaa, ei tarinaa voi jättää kertomatta - ja niin syntyi tämä homoeroottinen novelli.
Lohikäärmesyntyinen Oqyr tietää olevansa yksi tärkeimmistä valttikorteista tulevassa sodassa, koska hän tuntee jumalat. Hänen on kuitenkin mahdotonta keskittyä Qyamian pelastamiseen, mikäli hänen palavat tunteensa Ihmissyntyistä miestä kohtaan jäävät ikuisesti vain kätketyiksi ajatuksiksi. Oqyrin on avattava suunsa ja lausuttava sanansa ääneen, sillä tällä kertaa pelkkä mielentunne ei riitä.
Kirjasarja:
Koko Lohikäärmesydämestäni kuuluu Qyamian kirjat -sarjaan, mutta toimii itsenäisenäkin tarinana, joka sijoittuu keskelle Falqure Kahlittu (2020) romaanin tapahtumia.
Kirjasarjan aloittaa romaani Zequera Kätketty (2019), mutta nämä ensimmäiset osat voi vapaasti lukea haluamassaan järjestyksessä.
About the Author
Olen keski-ikäinen onnellisesti naimisiin päätynyt naisimmeinen Mikkelistä. Lapsuudesta asti sydäntäni lähellä ovat olleet lukeminen, kirjoittaminen ja pelaaminen. Nuorten heppakirjat, omat heppatarinat ja Commodore 64 ovat vuosikymmenten kuluessa vaihtuneet lähinnä aikuisten fantasiaromaaneihin, oman kirjasarjan kirjoittamiseen ja pelaamista varten rakentelemani PC:n naputteluun. Yhä vieläkin sisälläni asuu se täysin sama pikkutyttö, josta piti isona tulla kirjastonhoitaja ja kirjailija... Mutta minusta tuli kuitenkin jotain muuta.
Qyamian kirjojen myötä en yhä vieläkään pidä itseäni kirjailijana sanan jokaisessa merkityksessä, vaan olen tarinoiden luoja... Unelmoija, joka sai yhden elämän sijaan monta!
Nautinnollisia lukuhetkiä toivottaen,
Skessa
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 76 Pages
Filesize: 1.7 MB
ISBN: 9789528079460
Published: July 12, 2021