Tuomenkukka, kuolemankukka
About the eBook
On punainen tupa ja perunamaa 1950-
luvun Suomessa. Meeri syntyy pien-
viljelijäperheeseen toiseksi vanhimmaksi lapseksi. On tuomenkukat ja rauhallinen maalaiselämä pienen järven rannalla. Pikkuhiljaa Meerin elämä muuttuu kaaokseksi. Perheen elämä on seksuaalisesti vääristynyttä, isän koskettelut hämmentävät Meeriä ja Raamatun sanaa käytetään lyömäaseena juopotteluviikonloppujen jälkeen.
Lapsena Meeri sairastuu outoon, vakavaan sairauteen. Pitkät sairaalajaksot vieraannuttavat Meerin perheestään. Päiväkirjan kirjoittaminen on Meerille tärkeä selviytymiskeino. Mutta kuka on Tuomenkukka? Kuka on Jadina?
On vuosi 1971. Meeri huomaa yllättäen olevansa raskaana. Onko edellisenä vuonna voimaantullut uusi aborttilaki Meerin onni vai kirous? Meerillä on viikko aikaa päättää, haluaako hän abortin vai jatkaako raskautta.
About the Author
Riitta Mäntylä on kuopiolainen kirjallisuus- ja sanataideohjaaja, työnohjaaja ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Myös sielunhoitajan työt niin vapaehtoisena kuin palkallisena ovat tulleet Riitalle tutuiksi. Riitta on elämänsä aikana ohjannut vapaaehtoisena ryhmiä itsemurhantehneiden läheisille (Surunauha ry) ja abortin läpikäyneille naisille (Itu-projekti).
Sanataideryhmiä Riitta on ohjannut lapsista ikäihmisiin parikymmentä vuotta. Kirjallisuusterapeuttiset ja elämäntarinan kirjoittamisen ryhmät niin lähijaksoilla kuin netissä ovat Riitalle tuttua työtä. Riitan tekstejä on aiemmin julkaistu mm. lehdissä ja antologioissa.
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 396 Pages
Filesize: 964.5 KB
ISBN: 9789528078906
Published: June 14, 2021