Kuningatarkalastaja
About the eBook
Espoon Leppävaarassa liikkuu jälleen sarjamurhaaja. Onko kyseessä sama henkilö kuin aiemmin, jolloin rikokset jäivät ratkaisematta, koska tekijä oli aina askeleen edellä tutkijoita? Tällä kertaa rikokset ovat raaempia ja niitä tuntuisi olevan enemmän. Onko tämä tapaus liikaa espoolaisille tutkijoille? Tällä kertaa tapausta ei tutki Kiraly, joten jää nähtäväksi, kuinka tutkijoiden käy. Auttavatko heitä edes nuo kaksi ikkunan taakse ilmestyvää tuttua varista? Kas siinä vasta kysymys.
Tämä kaikki selviää, kun luet tämän persoonallisen ja vauhdikkaan teoksen. Teos on jatkoa romaanille Sinisilmä (2018).
Teos on kuitenkin yksittäinen kirja, joten se sopii luettavaksi, vaikka Sinisilmä olisi syystä tai toisesta jäänytkin lukematta.
About the Author
Viktor Kärki (s. 1962) on henkeen ja vereen savolainen, mutta muuten kohtalaisen terve. Savolaisella huumorilla on parantava vaikutus. Jos ei muusta, niin ainakin turhantärkeydestä.
Kärki on julkaissut lukuisia runokokoelmia, romaaneja, äänikirjoja, kuunnelmia ja runoelokuvan. Kuningatarkalastaja on hänen toinen rikosromaaninsa.
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 332 Pages
Filesize: 370.2 KB
ISBN: 9789528031765
Published: Dec. 7, 2020