Istrae kaipaa pois kotisaareltaan valon ja yltäkylläisyyden kaupunkiin, Kerthiin. Hän ei silti ajatellut ihanteelliseksi matkatavaksi hukkumista. Eikä hän odottanut kaupungin olevan niin likainen. Istraen muistot ja keho ovat rikki. Hän ryhtyy kokoamaan niitä patsaaseen sidotun hengen ja Roudan avulla. Routa on armeijan kapteeni ja otollinen kiusattava. Roudan opastaessa Istraeta sopeutumaan uuteen elämäänsä käy selväksi, etteivät yhteisön ja kaupungin temppelin jäykät säännöt suvaitse kyseenalaistajia. Istrae taas ei voi vastustaa haastetta.

Aino on niitä hieman ärsyttäviä omissa ajatuksissaan eläviä olentoja. Hän kykenee olemaan mukavakin, ainakin viskilasin äärellä. Ainut pysyvä asia hänen persoonassaan tuntuu olevan se, että se on aina muuttumassa. Aino ei niinkään suunnittele tarinaa vaan kirjoittaa ylös sen, mitä näkee ajatuksissaan. Siitäkin huolimatta useat naapurit tai vastaantulijat ovat saattaneet nähdä hänet näyttelemässä dialogia kesken marjanpoimintaa ja suomimassa sen vikoja. Aino pitää kiiltävistä esineitä, hassuista asioista sekä hämmentävinä hetkinä esiintyvästä melankoliasta ja paatoksesta.