Aloittavan koirankasvattajan opas
About the eBook
Isolla osalla koiraharrastuksissa touhuavilla käy ainakin ohimennen mielessä koirien kasvattaminen ja jalostaminen. Kasvatukseen ja pennutukseen on syytä perehtyä huolella ennen, kuin omista pentueista alkaa haaveilla.
Aloitteleva kasvattaja ei tule ajatelleeksi kaikkia kasvatukseen liittyviä kysymyksiä, eikä kaikkea tietoa löydy saatavilla olevista oppaistakaan. Kasvattajan paras apu onkin toinen kasvattaja. Tämän kirjan kantavana voimana ovat kasvattajien omat kokemukset ja kertomukset. Teoksessa käydään läpi kasvatuksen peruskysymyksiä kennelnimen hankkimisesta sukutauluihin ja synnytyksestä pentuetapaamisiin. Aloitteleva kasvattaja ei tule ajatelleeksi kaikkia kasvatukseen liittyviä kysymyksiä, eikä kaikkea tietoa löydy saatavilla olevista oppaistakaan. Kasvattajan paras apu onkin toinen kasvattaja. Tämän kirjan kantavana voimana ovat kasvattajien omat kokemukset ja kertomukset. Teoksessa käydään läpi kasvatuksen peruskysymyksiä kennelnimen hankkimisesta sukutauluihin ja synnytyksestä pentuetapaamisiin.
Suurella osalla koiraharrastuksissa touhuavilla käy ainakin ohimennen mielessä koirien kasvattaminen ja jalostaminen. Kasvatukseen ja pennutukseen on syytä perehtyä huolella ennen, kuin omista pentueista alkaa haaveilla.
About the Author
Katja Piiroinen on julkaissut kirjan "Aloittavan koirankasvattajan opas" ensimmäisen painoksen 2008. Nyt 2019 sisältöä on hieman päivitetty, mutta muuten se on pysynyt samana.
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 144 Pages
Filesize: 5.1 MB
ISBN: 9789528090410
Published: June 28, 2019