Mitä sanot rakkaus?
About the eBook
Kirjan sanat ovat rakkauden elämänkaarta alusta loppuun, syttymistä, kaipausta ja luopumista. Sydäntä avaavaa purkausta ja käsin kosketeltavaa hyväilyä. Kuinka hyvä ihminen voikaan olla, kun kyltymättömyydessään onnistuu pysähtymään toisen rinnalle. Aina haluaa sanoa, aina haluaa kuulla, miten rakkaus tänään puhuttelee. Mitä olet halunnut kuulla rakkaaltasi?
Sylin syvyys hukuttaa
ihojen ääriviivojen kohdatessa.
Pintaa silittävä käsi
putoaa pohjaan asti.
On kuiskaus kutsuva
raskaalle huokaukselle.
Rakas, kuinka kiinni olet minussa.
About the Author
Miia Aution esikoiskirja sai alkunsa 90-luvulla rakastamisen tarpeesta aikuiseksi kasvamisen aikana. Runous kiinnosti luovuuden ja kauneuden vuoksi, käytännössä se antoi myös rauhaa ja mahdollisuuden tulla omaksi itsekseen. Vuodet ovat näyttäneet, että rakkaus antaa yhä. Tunteiden arvoon tulee lisää ulottuvuuksia kirjoitettuina. Sanojen aika on ollut ajatonta kuin jokavuotiset vuodenajat. Miia Autio on eteläpohjalainen ylioppilas, tietojenkäsittelyn tradenomi ja hevostenhoitaja, joka rakastaa liikettä ja nukkumista, luontoa ja rakkautta.
Product Details
Publisher: Books on Demand
Genre: Sprache - Sonstige
Language: fin
Size: 112 Pages
Filesize: 280.3 KB
ISBN: 9789528052098
Published: Feb. 28, 2018